maanantai 24. elokuuta 2009

Grafiikkaa

Ihastuin ikihyvästi, kun näin eräässä galleriassa Mirka Johanssonin töitä. Ostin taiteilijalta suoraan kaksi graafiikan työtä: Unikkoketo (sarjasta Ruusun aika) ja Puistossa (sarjasta Romance). Kannattaa käydä katsomassa: http://www.mirkajohansson.fi/taidegrafiikka/

Nyt ne ovat kotona Pälvi Hannin, Kirsi Neuvosen, Tuula Lehtisen, Göran Augustssonin ja Raimo Kanervan töiden seurassa. Mukaan mahtuu myös mm. Tapio Kinnusen töitä 1960-luvulta ja Voitto Vikaisen puupiirroksia 1950-luvulta. Mietin jälleen kerran, miten ihmeessä joka kerta niiden katsominen tuottaa mielihyvää ja herättää tunteita ja ajatuksia. Ihan samalla tavalla kuin hyvän kirjan voi lukea moneen kertaan (ja aina löytää siitä jotain uutta tai kokea uudelleen sen herättämät tunteet) ja hyvän elokuvan voi katsoa monta kertaa. Miten suuressa kiitollisuudenvelassa olenkaan taiteilijoille niistä kaikista tunteista ja hetkistä, joita heidän työnsä ovat synnyttäneet, ja mitä elämä olisikaan ilman niitä tauluja, kirjoja ja elokuvia. Kiitos kiitos kiitos!

Ei se mitään, kun sen tietää

Luin viime viikolla Aunus Salmen kirjoittaman kirjan Henrik Virkkusesta (kiitos kirjasta, Mikko!). Olin kiinnostunut kirjasta jo kun se toissavuonna ilmestyi, mutten kiireiltäni ollut saanut sitä hankituksi. Minuun teki vaikutuksen Henrik Virkkusen vahva persoonallisuus ja älykkyys sekä se valtaisa työmäärä, jota hän monella saralla ehti tehdä ennen varsin ennenaikaista kuolemaansa. Hän herätti suorastaan ihailua - miten joku voikin olla niin älykäs, lahjakas, näkemyksellinen, työteliäs ja ilmeisen pidetty (ja komeakin...). Mutta jälkeenpäin mietin myös asian kääntöpuolta: kun Virkkunen oli mukana kaikessa illat ja viikonloputkin, aikaa perheelle ei ole voinut kovin suuresti jäädä. Ja toisekseen: ajalle tyypillisesti yhteiskunnalliset vaikuttajat olivat pääosin miehiä. Naisen rooli oli (mahdollisista kotiapulaisista ja päiväkodeista huolimatta) edelleen huolehtia kodin asioista, vaikka olisi käynyt työssäkin. Mietin, että omalta osaltani olen sentään onnellisempi keskivertoelämässäni, jossa aviomieskin osallistuu kotiasioihin. Mutta hienoa, että on sellaisia kuin Henrik Virkkunen!

http://www.pwc.com/fi/fi/tietoa-meista/historia.jhtml
http://www.rastor.fi/index.php?id=976

Takaisin luontoon?

Ihastuin lukioiässä Alphonse Daudet'n romaaniin Kirjeitä myllyltäni. Luulen, että erityisesti siinä viehätti ajatus kirjailijan muutosta maaseudulle, kiireisen elämän rauhoittamisesta, paluusta "perusasioihin". Oli samantekevää, oliko kirjailija tosiasiassa edes tehnyt sitä elämänmuutosta vai ei - halusin uskoa siihen. (Sallittakoon ihmisen pitää illuusionsa, jos siitä ei ole kenellekään vahinkoa.) Hieman myöhemmin Kazantzakisin kirjassa Kerro minulle, Zorbas törmäsin jälleen kirjailijaan, joka halusi muuttaa elämänsä ja vetäytyi Kreetalle pieneen kylään. Haaveilin romanttisesti asumisesta vanhassa myllyssä, tallissa tai navetassa, "yksinkertaisesta" elämästä kaukana kiireestä ja kaupungin kumusta (vielä parempi tietysti, jos se olisi Provencessa, Toscanassa tai Kreikan saarella eikä Perä-Pohjolassa). Siellä elämä olisi aidompaa, todempaa...

No, se jäi vain haaveeksi, jonka toteutumisen eteen en koskaan oikeasti tehnyt liikettäkään. Mutta kummasti nyt, kun ystäväpiiri on neljänkymmenen ikävuoden nurkilla, yhä useampi tekee elämässään sen tapaisia ratkaisuja - vaihtaa uraputken ja pitkät päivät toimistossa kokonaan uuteen alaan, kouluttautuu käsityöammattiin tai hoitoalalle tai jää lasten kanssa kotiin, lähtee vuodeksi kiertämään maailmaa tai tekee muuten irtiottoja hektisestä työelämästä. ElämänLAATU painaa vaakakupissa enemmän kuin taloudelliset seikat, ainakin jos perusturvallisuus on taattu. En ole kuullut vielä yhdenkään katuneen päätöstään, päinvastoin.
Siitä samasta tarpeesta hypätä pois oravanpyörästä lähdin myös itse työpaikastani ja päätin alkaa tehdä enemmän asioita, joita itse haluan tehdä. Kuten lukea kirjoja.