Artikkelin mukaan "Kortelainen kolusi Ranskassa arkistoja ja väestökirjanpitoa, jotka johdattivat hänet lounaisranskalaiseen pikkukylään, Saint Croixiin. Virginie syntyi kylässä ja kävi siellä koulua. Hän myös palasi Saint Croixiin synnyttämään Edelfeltin aviottoman lapsen." En enää muista kirjasta muuta kuin että se oli pelkkää olettamusta ja fiktiota, mutta artikkelissa mainittua Jeanne Carcyä ei ole ainakaan Pariisin kirkonkirjoissa. Todisteita siitä, että kyseinen henkilö olisi ollut mallina Pariisissa saati saanut Edelfeltin lapsia, ei ole tietääkseni löytynyt.
Mitä tulee Ville Vallgrenin tarinoihin asiasta, Vallgen sekoitti vanhuudenpäivinään yhtä ja toista. Jos lukee hänen kirjeitään ja vertaa niitä hänen muistelmiinsa, huomaa, miten hän sekoittaa ihmisiä ja tapahtuma-aikoja (jopa vuosien heittoja). En siis paljon panisi painoa hänen Virginie-tarinoinnilleen hänen vanhoilla päivillään. Hän saattoi hyvinkin sekoittaa Virginie-taulun mallin esimerkiksi Thérese Lainvilleen, jonka aviottomat lapset sopivat tarinaan ja löytyvät kirkonkirjoistakin.
Ohessa Virginie-nimellä kulkeva maalaus:
Sitä kannattaa verrata Edelfeltin teokseen Koketterande dam, jossa on hyvin saman näköinen nainen samanoloisessa asussa. Kyseisessä teoksessa on mallina Sophie Croizette, jonka Edelfelt piirsi 1881 La Monde Illustré -lehteä varten (ks. tarkemmin teksti Edelfelt ja mallinsa III, Sophie Croizette).